Viihde / TV-ilta

Joulu ihmisen parhaan ystävän kanssa

Samsung lanseeraa karaokesovelluksen koirille

Picture of a poodle in front of a Qled TV playing the Dog Karaoke App.

Koira on tunnetusti ihmisen paras ystävä, ja monelle yhä tärkeämpi osa jokapäiväistä elämää. Pian hännät tulevat heilumaan urakalla, sillä Samsung kutsuu myös koirat osaksi perheen TV-hetkiä. Yhdessä musiikkituottajan ja koira-asiantuntijan kanssa tuotetut uudet karaokehitit on suunniteltu rohkaisemaan erityisesti koiria laulamaan. Näin koirat ja heidän omistajansa voivat nauttia modernista TV-viihteestä yhdessä.

A long haired Afghan dog appearing in three different positions in pink neon light.
QLED tv
QLED itsellesi sopivin

QLED-television Ambient Mode muuttaa television käytön. Yli 33 miljoonaa pikseliä tekevät QLED 8K -kuvasta uskomattoman realistisen – myös läheltä katsottuna.

Lue lisää QLED:sta >

Nelijalkaisille ystävillemme on tänä päivänä tarjolla monenlaista ajanvietettä esimerkiksi koirille tarkoitettujen kahviloiden, ravintoloiden ja kylpylöiden muodossa. Kodin viihdekeskusten äärellä koiralle ei kuitenkaan ole toistaiseksi ollut selkeää paikkaa. Tästä syystä Samsung julkaisee QLED-televisioilleen ilmaisen karaokesovelluksen, joka on nimenomaan suunniteltu ottamaan koirat mukaan koko perheen viihdehetkiin.

Koira-asiantuntijan avulla on saatu selville, millainen viihde kaappaa koirien huomion ja innostaa niitä laulamaan. Nämä visuaaliset ja musiikilliset elementit luovat pohjan koirien karaokekappaleille.

Koirien silmät ovat esimerkiksi paljon ihmissilmiä herkempiä liikkeelle, minkä vuoksi vanhempien televisioiden matala kuvataajuus näyttäytyy koirille vilkkuvana. Koirille tarkoitetut karaokevideot onkin tuotettu korkeilla kuvataajuuksilla ja Samsung-televisioiden tukemilla teräväpiirtotarkkuuksilla. Videoilla koiria ja nopeaa liikettä käytetään nelijalkaisen katsojan huomion kaappaamiseen. Lisäksi sinistä ja keltaista väriä on käytetty usein, sillä nämä värit koirat näkevät parhaiten.

QLED tv
QLED itsellesi sopivin

QLED-television Ambient Mode muuttaa television käytön. Yli 33 miljoonaa pikseliä tekevät QLED 8K -kuvasta uskomattoman realistisen – myös läheltä katsottuna.

Lue lisää QLED:sta >
Picture of a Bulldog in neon light.

Musiikin tekoprosessissa on käytetty soittimia, jotka laukaisevat koirissa perinnöllisen halun ulvoa vuorovaikutuksessa laumansa kanssa.

"Saksofoni, huuliharppu, koiran äänet ja sireenit ovat esimerkkejä äänistä, jotka usein kiinnostavat koiria ja saavat heidät haluamaan yhtyä kuoroon. Yhdessä ulvominen vahvistaa lauman yhteenkuuluvuutta, ja sama vaikutus syntyy, kun laulamme yhdessä koiramme kanssa – loistava tapa pitää hauskaa yhdessä", sanoo koirapsykologian ja -käyttäytymisen asiantuntija Kicki Fellstenius.

Musiikin on luonut suosittu lauluntekijä, tuottaja ja koirien ystävä Anders Bagge tiimeineen. Musiikin tuotannosta vastasivat Alex Kvarnestig ja Anders Bagge. Karaoke-sovellus sisältää kappaleet This is we, Fetch ja Bite, joista yksi on balladi ja kaksi korkeampitempoista kappaletta.

Picture of three dogs in neon light.

"Lemmikkieläimillä on oltava hauskaa kuten meilläkin, ja me omistajat olemme vastuussa heidän viihtymisestään. Samsungilla on tarvittava tekniikka tämän mahdollistamiseksi, joten en näe mitään syytä olla tekemättä tätä", Samsungin tuotepäällikkö Klas Söderström sanoo.

"Lemmikkieläimillä on oltava hauskaa kuten meilläkin."

Lue lisää Samsung Dog Karaoke:sta!

Dog karaoke

Samsung Dog karaoke

QLED tv

Samsung QLED TV

Acoustic Beam Soundbar

Samsung Acoustic Beam
Soundbar

Lue nämä artikkelit seuraavaksi