Valokuvaus

Videokuvaa puhelimella – peruskurssi:
Kuinka videokuvaat kuin ammattilainen

Videovinkit Jimmy Fallonin isännöimän The Tonight Show’n tekijöiltä

Ennen vanhaan hienoa videotuotantoa ei pystynyt tekemään ilman, että sijoitti omaisuuden raskaaseen ja kalliiseen studiokalustoon. Hyvä uutinen on, että ajat ovat muuttuneet.

Esimerkki: Jimmy Fallonin isännöimän The Tonight Show’n tekijät kuvasivat kokonaisen jakson New Yorkin kaduilla Galaxy S10+ -puhelimella. Näin voit tallentaa julkaisuvalmiita videoita puhelimellasi ammattilaisten antamien vinkkien avulla.

Valokuvaus

Hyödynnä koko

Ensinnäkin on karistettava turha painolasti – kirjaimellisesti ja kuvainnollisesti. Jos älypuhelimessasi on laadukas kamera, olet valmis videokuvaukseen. Koska sinun ei tarvitse miettiä raskaan kuvauskaluston kanniskelua ympäriinsä, voit alkaa valikoida viihtyisiä paikkoja, joissa muuten olisi vaikeaa kuvata. Voit myös lainata kavereidesi puhelimia saadaksesi mukaan lisäkameroita eri kuvakulmia varten ja tehdäksesi kerronnasta intiimimpää. Koska Galaxy S10+ on kulkee kätevästi mukana, pystyivät Fallonin show’n tekijät kuvamaan ahtaassa taksissa ja sijoittamaan puhelimensa italialaisen Rao’s-ravintolan keittiötasoille kuvatakseen lihapullien valmistusta kulissien takana.

Valokuvaus

Käytä kuvakulmia luovasti

Kuvakulma – tai se, kuinka yleisösi kokee visuaalisen projektisi – on videoiden tekemisessä ratkaisevan tärkeää. Kameran objektiivin vaihtaminen voi muuttaa kuvakulmaa niin, että katsoja voi kulkea toisen ihmisen matkassa, tai niin, että sama näkymä esitetään aivan uudella tavalla. Esimerkiksi sisäänrakennetut älypuhelinobjektiivit, kuten ultralaajakulma, auttoivat tekijöitä esittämään suosikkipaikkansa kaupungissa haluamallaan tavalla ja juuri sellaisena kuin he sen kokivat, jopa ahtaissa tiloissa.

”Ultralaajakulma on todella hyvä. Sen avulla pääsee todella lähelle ja saa paljon irti ympäristöstä.”

– Ohjaaja Chris Tartaro


Kokonaan Samsung Galaxy S10+ -puhelimella kuvatussa videossa näkyy, kuinka Jimmy Fallon laulaa doo-wop-versiota ”In the Still of the Night” -kappaleesta a capella -tyylillä ja stemmoissa yhdessä The Rootsin kanssa. Kokonaan Samsung Galaxy S10+ -puhelimella kuvatussa videossa näkyy, kuinka Jimmy Fallon laulaa doo-wop-versiota ”In the Still of the Night” -kappaleesta a capella -tyylillä ja stemmoissa yhdessä The Rootsin kanssa.
Ultralaajakulma
Objektiivi, jonka avulla kuvaan saa mukaan kaiken haluamansa.

Kuvaa kuin ammattilainen

Oletko koskaan huomannut, kuinka pehmeitä panoroinnit ovat suosikkivideoissasi? Mikään ei estä sinua saavuttamasta samantasoista panorointia omissa videoissasi. Kun kameran heiluminen videoilla saadaan tasattua, pienenkin budjetin videoihin voidaan luoda tyylikkään elokuvamainen tunnelma. Late Night -tuotantotiimin jäsenet käyttivät useita DJI-gimbaleja saadakseen erityisen vakaan lopputuloksen yhden käden kuvauksessa, ja S10+-puhelimen supervakaa tila puolestaan auttaa tasaamaan heilahtelut.

”Supervakaa tila on erinomainen toiminto kaikille, jotka ovat kiinnostuneita kuvaamaan laadukkaamman oloisia videoita ja lyhytelokuvia puhelimella.”

– Ohjaaja Chris Tartaro

Säädä paketti kuntoon videonmuokkaussovelluksella

Nyt hauskuus vasta alkaa: seuraavaksi on aika viimeistellä tuotos valmiiksi videoksi. Videonmuokkaukseen tarkoitetut sovellukset, kuten Adobe Premiere Rush, helpottavat onneksi puhelimen kuvien lataamista, muokkausta ja jakamista sosiaalisen median kanavissasi silloinkin, kun olet tien päällä (siirtoja tietokoneelle ei tarvita). Älä unohda jättää videoille omaa kädenjälkeäsi: sen voit tehdä tallentamalla erilaisilla efekteillä muokattuja ääniä, lisäämällä pari mustavalkoista ottoa tai kohdistamalla huomion yksityiskohtiin, joiden avulla voit vangita videosi ja kerronnan ytimen.

Oletko valmis videosi ensiesitykseen?

Teitpä videoita Instagram-tarinoihisi, vlogeihisi taikka omaan show’husi tai lyhytelokuvaan, voit hyödyntää nämä mobiilin videokuvauksen vinkit luodaksesi mestariteoksen missä tahansa.

Lue nämä artikkelit seuraavaksi