Painopisteenä design – Samsungin uusi Lifestyle TV –aikakausi on täällä

Teksti Samsung Nordic 12.05.2017

Frame TV

TV on usein sijoitettu keskeiselle paikalle kotona, minkä vuoksi television muotoilu ja tyyli on noussut entistä tärkeämmäksi TV:n valintakriteeriksi. Houkutteleva design yhdistettynä loistavaan kuvanlaatuun ja älyominaisuuksiin aloittaa uuden Lifestyle TV:iden aikakauden Samsungilla.

Aina kaunis katsella

QLED TV ja The Frame ovat tämän vuoden uutuustuotteita, jotka haastavat TV:n roolin olohuoneissa. Televisioiden innovatiivinen teknologia mahdollistaa uskomattoman kuvanlaadun. Tyylikäs muotoilu on saanut suuremman painoarvon TV:n katselukokemuksen parantamiseksi, mutta erityisesti siksi, että TV mukautuisi entistä paremmin kodin sisustukseen. Designinsa ansiosta sekä QLED TV että The Frame –televisio näyttävät kauniilta myös ollessaan suljettuna.

SH Kim

SH Kim, president for Visual Display Business , esittelemässä QLED TV:a ja The Framea lanseeraustapahtumassa Pariisissa aiemmin tänä vuonna.

Enemmän kuin vain TV

Samsungin QLED TV on osa uutta televisiokategoriaa. Quantum Dotiin pohjautuva teknologia mahdollistaa täyden väritilavuuden (colour volume). Entistä parempi Smart Hub –valikko sovelluksineen ja älykkäämpi One Remote Control –kaukosäädin varmistavat saumattomamman ja sujuvamman katselukokemuksen. Uuden, kehittyneemmän seinäkiinnitystavan ja läpinäkyvän kaapelin ansiosta TV:n voi asentaa aivan seinään kiinni niin, että myös johdot ja kaapelit saadaan piiloon.* Toisaalta, tyylikäs design jatkuu myös television taustapuolelle niin, että TV näyttää hyvältä myös takaapäin katsottuna ja sen voi sijoittaa vaikka keskelle huonetta.

*Läpinäkyvä optinen kaapeli ei korvaa virtajohtoa.

Frame TV viewing

Tutustu TV:n uusiin käyttömahdollisuuksiin ja anna televisiolle isompi rooli sisustuksessa.

TV sisustuselementtinä

The Frame haastaa muotoilun vieden sen entistä pidemmälle. Aivan kuten taulu, The Frame on suunniteltu osaksi kotia. Muutamalla klikkauksella tämän älytelevision saa vaihdettua TV-näkymästä tauluksi, jonka näkymän voi vaihtaa haluamakseen. Valittavana on valmiista tyyli- ja värivalikoimasta kuhunkin hetkeen sekä sisustukseen sopiva vaihtoehto – tai käyttää jotakin itse otettua valokuvaa. QLED TV ja The Frame mahdollistavat entistä tyylikkäämmän sisustuksen sekä kuhunkin elämäntyyliin sopivan tavan nauttia televisiosta osana Samsungin uutta Lifestyle TV –aikakautta.

LIITTYVÄT TUOTTEET

55" The Frame 4K Flat Smart TV

55" The Frame 4K Flat Smart TV

75" QLED 4K Curved Smart TV Q8C

75" QLED 4K Curved Smart TV Q8C

ARTIKKELIT

The Frame Lofoten

Taide kohtaa teknologian kauniilla Lofooteilla

The Frame art gallery

Esittele taideteoksesi The Frame –televisiossa – voita työllesi tila taidegalleriassa!