Brand

Erilainen, digitaalinen joulu Joulupukin kanssa

Joulupukki tietää, että joulussa on kyse välittämisestä välimatkoista huolimatta. Yhdessä Visit Rovaniemen ja Samsungin kanssa Joulupukin Kammari tuo rauhallisen joulun kaikille.

Joulu saapuu ja monet meistä odottavat jo yhteistä aikaa perheen ja sukulaisten kanssa. Kuitenkin tänä jouluna elämme hieman erilaista aikaa, eikä fyysisesti tapaaminen ole välttämättä mahdollista. Vaikka näytämme rakkauttamme läheisillemme tänä vuona eri tavalla kuin ennen, ei tee siitä kuitenkaan huonompaa.

Joulupukki on samaa mieltä. Hyvän mielen lähettiläänä hänen tehtävänään on jakaa hyvän mielen lisäksi rakkautta ja rauhaa ympäri maailmaa. Hän todella tietää, mitä muista välittäminen tarkoittaa.

Virallisen Joulupukin kaupungin, Rovaniemen, asukkaat ovat samaa mieltä.

”Muista välittäminen kuuluu kaikille. Isoille ja pienille, vanhoille ja nuorille, tutuille ja vieraille. Välittäminen tuo turvaa, sillä näytät, että kunnioitat muita ja huomaat ympärillä olevat ihmiset. Se tarkoittaa myös empatian näyttämistä heitä kohtaan, jotka ovat haavoittuvassa asemassa. Se tarkoittaa reiluutta. Aktiivisesti mukana olemista ja vaivan näkemistä muita kohtaan”

- Anne Saahkari, Media visit & PR coordinator, Visit Rovaniemi.

Sadut käyvät toteen Rovaniemellä, jossa lämmin ja välittävä joulun tunnelma on läsnä ympäri vuoden. Rovaniemellä lämmin ja välittävä joulun tunnelma välittyy vuoden jokaisena päivänä. Paikalliset tietävät, ettei joulussa ole kyse vain tonttulakin päähän laittamisesta vaan siitä, miten elät elämääsi. Kyse on siitä, miten olet vieraanvarainen, hyväksyvä ja välittävä muita kohtaan vuodenajasta huolimatta.

“Vaikket tapaa itse Joulupukkia, hänen koko kotikaupunkinsa tuntuu hänen kodilta”

- Anne Saahkari, Media visit & PR coordinator, Visit Rovaniemi.

Yhdessä Joulupukin Kammarin ja Visit Rovaniemen kanssa, Samsung haluaa tuoda kaikille ympäri maailman upean joulun kokemuksen. Joulupukki kutsuukin sinut virtuaalisen tapaamiseen! Voit varata yksityisen videopuhelun Joulupukin kanssa sinulle ja perheellesi ja pääsette tapaamaan itse Joulupukin. Tapaamisen hinta on 50€.

Vaikka fyysinen etäisyys saattaa tuntua pitkältä, sen ei pitäisi olla esteenä yhteydenpidolle ystävien ja rakkaiden kanssa. Vaikka emme pysty olemaan fyysisesti läsnä, voimme aina muodostaa yhteyden ja olla yhteydessä digitaalisesti. Teknologia on hämmästyttävä työkalu, ja jos sitä käytetään oikein, voimme tuntea olevamme yhtä lähellä ystäviämme ja rakkaitaan kuin olisimme yhdessä samassa huoneessa.

Lähestyessämme joulua, digitaalisen postikortin lähettäminen jollekin on mukava ja helppo tapa näyttää ajattelevasi heitä. Täällä Rovaniemen oma valokuvaaja Toni Eskelinen kertoo meille suosikkitapoistaan, kuinka kuvata kameralle maaginen hetki!

”Tärkein valokuvavinkkini on muistutus siitä, että paras kamera on jo se, joka sinulta löytyy. Jos sinulla on taskussa puhelin, joka sisältää laadukkaan kameran, kuten Samsung Galaxy Note 20 Ultra, saat todella edun, kun elämä tapahtuu nopeasti ja haluat kaapata jokaisen hetken kameralle. "

- Toni Eskelinen.

4

Lue lisää Visit Rovaniemestä, Joulupukin Kammarista ja Rovaniemestä täältä.

Kaikki kuvat on ottanut Toni Eskelinen.