Brand

Esittelyssä utelias avaruusolento G-NUSMAS

Nokkela ja älykäs Samsung-insinööri jostain hyvin kaukaa.

Päädyin maapalolle
ihan sattumalta!

Nimeni on G-NUSMAS. Olen kotoisin Nowus-129-planeetalta, joka sijaitsee sadan miljoonan valovuoden päässä. Siellä on aina hauskaa ja jännittävää! Kuinka sitten päädyin maapallolle? No, kaikkihan tapahtui yhdessä silmänräpäyksessä! Pujahdin avaruusalukseen ja näin napin, jossa luki: ”TÄTÄ NAPPIA EI SAA PAINAA MISSÄÄN TAPAUKSESSA”. Kuinka olisinkaan voinut tietää, että se oli käynnistysnappi?

En ole mikään muukalainen,
tulen Nowus-129-planeetalta!

Lennettyäni sata miljoonaa valovuotta laskeuduin tälle sinivihreälle pikku pisteelle, jota kutsutaan maapalloksi. Tarkemmin sanottuna päädyin Samsungin Suwonissa sijaitsevalle kampukselle. Sisäänkäynnillä näin kyltin, jossa luki: ”Ei muukalaisia.” Silloin ajattelin: ”En minä ole mikään muukalainen. Olen vain kotoisin… toiselta planeetalta!”

Niinpä lukitsin ovet antenneillani, ja arvaapa, mitä näin? Huoneen täynnä mitä upeimpia juttuja! Katselin lumoutuneena kaikkea sitä hienoa, kun joku taputti minua yhtäkkiä olalle – ja esitti kutsun, josta en yksinkertaisesti voinut kieltäytyä. Hän tarjoutui korjaamaan rikkinäisen avaruusalukseni, jos alkaisin työskennellä hänen palveluksessaan Samsungilla!

Tanssi kuin kukaan ei katselisi – myös töitä tehdessäsi

Nyt olen Samsungin huippusalainen insinööri! Mutta täällä vaikuttaa olevan hieman liian hiljaista verrattuna siihen, mihin olen tottunut kotiplaneetallani Nowus-129. Tehdään asiaan muutos ja pidetään hauskaa! Oletko valmis? Laita musiikki soimaan!

'Koko maailma on pelikenttäni!

Tämä toimisto ei ole tarpeeksi suuri, jotta voisin näyttää kaikki jännittävät asiat, joita osaan tehdä. Siksi mietin, löytyisikö minulle suurempi lava. Sitten tajusin: lavani voi olla missä vain haluan sen olevan! Työpöytä, kaareva näyttö, älypuhelin tai ilmanpuhdistin. Maapallolla tai sen ulkopuolella – missä ikinä haluankin kulkea! Yksi, kaksi, kolme, neljä! En olisi uskonut, että maapallo on näin hauska paikka.

'Haluan oppia tuntemaan kaikki teidät maan asukkaat!

Minulla on suuret silmät ja siniset antennit, joten en ehkä näytä samalta kuin te. Toivon kuitenkin, ettette säikähdä niitä! Kun kerroin ystävilleni Samsungilla, että halusin tavata useampia maan asukkaita, he sanoivat: ”G-NUSMAS, olet kyllä joskus vähän kömpelö ja hupsu mutta myös aivan ihastuttava. Kaikki tulevat varmasti olemaan hulluina sinuun.”

”Kaikki”? Tepä sen keksitte! Aion tavata kaikki maan asukkaat, jotka tältä planeetalta löydän! Matkani alkaa nyt, joten nähdään pian!

*Laite- ja näyttökuvat on simuloitu havainnollistamistarkoituksessa.

'Lue myös nämä tarinat