Brand

Outside the box

Pyrkimys luoda jatkuvasti uusia, ihmisten elämää parantavia innovaatioita on oleellinen osa Samsungin DNA:ta. Samsung Electronics otti vuonna 2018 käyttöönsä ympäristövastuullisten pakkausmateriaalien toimintaperiaatteen. Siitä lähtien tavoitteenamme on ollut korvata muoviset pakkausmateriaalimme mm. paperilla ja biomuovilla. Lue lisää työstämme täältä: Resource Efficiency | Environment | Sustainability | Samsung Suomi

Samsungin Eco Packaging -aloitteen kehittäminen alkoi yksinkertaisesta ajatuksesta. Kun televisio on otettu pakkauksestaan ja asennettu paikalleen, olisi hyvä, jos pakkauksesta voisi tehdä jotakin käyttökelpoista. Siksi esittelimme Upcycling-konseptimme, jossa esineille annetaan uusi elämä tekemällä niistä jotakin muuta. Suunnittelimme televisiopakkaukset uudelleen niin, että niistä voi tehdä pieniä monipuolisia huonekaluja ja sisustusyksityiskohtia. Vuonna 2020 Samsung järjesti yhdessä designiin erikoistuneen Deezen-lehden kanssa Out of the Box”-kilpailun saadakseen lisää ideoita pakkauksien käyttötavoista. Kilpailuun lähetettiin peräti 1500 ehdotusta.

Voittanut ehdotus oli nimeltään Endangered Animals. Sen avulla pakkauksista voi luoda jääkarhun, sarvikuonon tai merikilpikonnan. Tutustu voittaneeseen ehdotukseen täällä: Eco-Package: Meet the Out of the Box Winner | Samsung - YouTube

Lue lisää ja katso rakennusohjeet täältä: samsung-eco-package Televisiovalikoimaamme voit tutustu täältä

Löydä uudet lifestyle-televisiomme

Lue nämä artikkelit nyt