Video Alternative Text

Tunne ääni

Mitä teet ensimmäiseksi, kun kauhuleffa alkaa tuntua liian pelottavalta? Useimmat laittavat äänen pois päältä. Äänellä on tärkeä osa elokuvaelämyksissä. Kauhuelokuvissa sitä käytetään jännityksen nostamiseen. Maailmassa on kuitenkin 70 miljoonaa kuuroa ihmistä, joilta ääni on poissa, eivätkä he siten pysty kokemaan kauhuelokuvaa täysipainoisesti. Siksi Samsung käynnisti yhteistyön palkitun ruotsalaisen kauhuelokuvan ”Ystävät hämärän jälkeen (Låt den rätte komma in)” johtavan äänisuunnittelijan kanssa. Tarkoituksena oli miksata ääni niin, että se tavoittaisi myös katsojat, jotka eivät kuule.

Ääniraidan muokkauksesta vastasi Per Sundström, joka sai ryhmänsä kanssa elokuvan alkuperäisestä äänestä Ruotsin tärkeimmän elokuvapalkinnon Guldbaggen. Hän työsti elokuvan matalimpia bassotaajuuksia ja loi siten äänielämyksen, joka tuntuu myös kehossa.

Låt den rätte komma in

Sitaatteja elokuvakokemuksesta ryhmältä kuuroja ja heikkokuuloisia.

Amina Ouahid

Näyttelijä, Tyst Teater

“Katselen mielelläni elokuvia, mutta olen aina jäänyt paitsi äänielämyksistä, koska olen kuuro. “Ystävät hämärän jälkeen”-elokuvan äänen uusi miksaus antoi minulle mahdollisuuden kokea uuden ulottuvuuden. Elokuvan jännitys ja tapahtumat oli mahdollista kokea fyysisemmin ja se todella vahvisti koko elämystäni.”

Amina Ouahid

Per Sundström

Guldbagge-palkittu äänisuunnittelija, Ystävät hämärän jälkeen

“Äänen uudessa miksauksessa on keskitytty mataliin bassotaajuuksiin, jotka luovat värinää. Meillä on ollut kuuroista koostuva viiteryhmä, joka on arvioinut äänisuunnittelua ja antanut meille hyvää palautetta. Osittain olemme myös säätäneet aiempia bassoääniä ja suunnitelleet ne uudelleen. Joissakin kohtauksissa olemme myös lisänneet uusia ääniä. Halusimme siten tehostaa vaikutuksia, jotka ilmenevät yleensä vai korkean taajuuden äänissä. Halusimme luoda epämukavuuden tunnetta, joka vastaa sitä, mitä kuulevat kokevat musiikin kautta.

Per Sundström

Carl Molinder

Tuottaja, Ystävät hämärän jälkeen

“Minusta on todella hienoa, että “ Ystävät hämärän jälkeen” on nyt kunnolla myös heikkokuuloisten koettavissa. Elokuvien pitäisi olla kaikkien koettavissa.”

Carl Molinder

Miten se toimii?

Kun ääni on riittävän matalalla taajuudella (Hz) ja riittävän voimakas (dB), sen voi tuntea kehossaan. Matalataajuiset ääniaallot luovat ilmanpainetta, joka tuntuu koko kehossa. Korkeamman taajuuden äänet ovat puolestaan vain korvien kuultavissa. Matalilla taajuuksilla äänen “tunteminen” vaatii korkea äänenpaineen (Sound Pressure Level, SPL), noin 100 dB. Samsungin subwoofereilla voidaan tuottaa 100 dB tavallisessa olohuoneessa.

Tuotteita, joilla voit kuunnella muokattua ääntä

All-in-One Flat Soundbar  Sound+, MS6-sarja

All-in-One Flat Soundbar Sound+, MS6-sarja

HW-MS660/XE

Wireless Subwoofer SWA-W700

Wireless Subwoofer SWA-W700

SWA-700/XE

Mitä tarvitset:
Vähintään 3.1 surround -äänijärjestelmän
Subwooferilla, joka toistaa matalia taajuuksia
100 dB:n äänentaso
5.1 -tilaäänen ulostulo (toisto PC:n kautta)

Samsung ei voi taata, että äänen miksaus toimii kaikille. Toimivuus riippuu useista tekijöistä, kuten teknisistä laitteista (esim. kaiuttimet, televisio, internetyhteys), yleisestä akustiikasta sekä huoneen muodosta ja kalustuksesta. Äänimiksauksen tuottama värinä voi tuntua naapureista häiritsevältä.

Palkitut Soundbar-mallimme

7.1.4-kanavainen Cinematic Soundbar N9-sarja

7.1.4-kanavainen Cinematic Soundbar N9-sarja

"Parhaasta on tullut parempi" - Ääni & Kuva, Joulukuu 2018

3.1-kanavainen Soundbar langattomalla subwoofer:lla,  N6-sarja

3.1-kanavainen Soundbar langattomalla subwoofer:lla, N6-sarja

"Täydellinen tasapaino" - Ääni & Kuva, Toukokuu 2018

All-in-One Flat Soundbar  Sound+, MS7-sarja

All-in-One Flat Soundbar Sound+, MS7-sarja

"Jevnt over solid" -TEK.NO, Joulukuu 2017

Make Life Cinematic

Samsung QLED TV ja All-in-One Soundbar

Cinematic Soundbar N960

All-in-One Soundbar MS760

3.1ch Soundbar N660

KATSO KAIKKI PALKINNOT

Samsung Audio Lab

Samsung Audio Lab on 1 700 m²:n huipputeknologinen äänentoistolaboratorio Los Angelesissa. Sieltä löytyy kuunteluhuoneita, kaiuttomia huoneita ja huippuluokan äänentoiston asiantuntijoita, joilla on yhteensä yli 300 vuoden kokemus äänitutkimuksesta ja tuotekehittelystä. Uusimpiin Samsung Audio Labin kehittämiin kaiuttimiin kuuluvat All-in-One Soundbar ja Cinematic Soundbar.

Katso video alta.

Simple Sounds Beautiful

All-in-One Soundbar

Nauti upeammista kotiteatterielämyksistä ja ympäröivästä surround-äänestä tyylikkäällä Soundbarilla, joka sisältää kaiken tarvittavan. Viime kesänä All-in-One Soundbar oli Buzzadorin testaajien arvioitavana. Testaajana ollut Therese totesi, että huone täyttyy niin todellisesta tunteesta, että tuntuu kuin olisi elokuvan tai musiikin keskellä. Louise puolestaan sanoi, että yksityiskohdat, joita ei aiemmin elokuvissa huomannut, ovat nyt todella selkeitä, ja ääni kuulostaa uskomattomalta.*

* Enemmän tietoa testistä alla.

Elokuvateatterin ääni nyt kotonasi

Cinematic Soundbar

Samsung Cinematic Soundbar tekee surround-äänestä vieläkin vaikuttavampaa. Se valittiin marraskuussa 2017 vuoden parhaaksi ruotsalaisessa Ljud & Bild -lehdessä: ”Kun olemme testanneet useimmat markkinoilla olevat Atmos-tekniikalla varustetut soundbarit, Samsung HW-K960 on parhaiten onnistunut malli. Ei pelkästään erillisten takakaiutinten takia, vaan myös siksi, että sen ääni on selkeä ja luonnollinen. Lisäksi soundbarissa riittää tehoa täyttämään koko olohuone äänellä".*

* Enemmän tietoa testistä alla.

Upeat värisävyt

QLED TV & UHD Blu-ray

Samsungin UHD Blu-ray -soittimet herättävät elokuvan todelliseen eloon HDR-teknologian ja dynaamisen UHD-sisällön huippuluokan toiston ansiosta. Yhdessä QLED-television kanssa voit nauttia elokuvista täydellä väritilavuudella mihin tahansa aikaan päivästä: ”Keskellä päivää tai myöhään illalla ja mistä tahansa katselukulmasta voi nauttia täydestä kontrastista ja todella upeasta kuvanlaadusta" (Trine, Buzzador-testaaja)*.

* QE65Q8CAMTXXC-mallia testasi 25 henkilöä kahden kuukauden ajan kesällä 2017.

Make Life Cinematic

Samsungin ääni- ja kuvatuotteiden avulla voit luoda kotiteatterijärjestelmän, jolla voit todella nauttia suosikkisisällöstäsi. Katso miten Action Movie Kid heittäytyy elokuvaelämyksiin Samsung All-in-One Soundbarin, QLED-television ja UHD Blu-ray -soittimen avulla.

Make Your Life Cinematic

Lue lisää kotiteatterituotteistamme ja tuo elokuvateatterin elämykset olohuoneeseesi.

QLED

- The Next Innovation in TV

Q8C QLED TV

Soundbar

Elokuvateatterin ääni nyt kotonasi

Q8C QLED TV

Ultra HD Blu-ray

- The definitive 4K UHD player

UHD Blu-ray

Award Disclaimers

  • * Samsung Cinematic Soundbar HW-N660 was voted Highly Recommended in Ljud & Bild's Test in May 2018.
  • * Samsung Cinematic Soundbar HW-N960 was voted Highly Recommended in Ljud & Bild's Test in September 2018.
  • * The Samsung All-in-One Soundbar HW-MS760 was rated 8/10 in a review by TEK.NO in December 2017.