Suuria ajatuksia

Valitse suurempi televisio ja ympäröi itsesi eeppisillä katselukokemuksilla. Suurikokoisen television ostamiseen on entistä enemmän syitä, kuten vaikuttava kuvanlaatu ja sisustukseen sopiva muotoilu. Katso, miksi muut ovat tyytyväisiä suuren television valintaansa.

Ambient Mode -tilalla
pääset eroon tyhjästä
mustasta kuvaruudusta

QLED-television Ambient Mode antaa mahdollisuuden mukauttaa television sisustukseesi yhdellä napinpainalluksella. Se voi luoda koristeellisia väreiltään yhteensopivia kuvioita, joista tulee osa huoneen sisustusta.


Suurempi kuvaruutu, suurempia
elämyksiä

Laajenna näkymääsi ja koe suurempia elämyksiä suurikokoisella televisiolla.

Miksi kannattaa valita isompi
televisio?

Suurempi kuva merkitsee suurempia elämyksiä. Melkein kuin elokuvateatterissa.

Suuri televisio on ehdoton
valinta

Suuremmat televisiot ovat suosiossa

Peräti 8/10 kuluttajaa on vaihtanut suurempaan televisioon.

Pariskunta seisoo ja osoittaa suurikokoisia televisioita kaupassa. Pariskunta seisoo ja osoittaa suurikokoisia televisioita kaupassa.

Suuren television valinta ei kaduta

Sitä paitsi 98 % suurikokoisen television ostaneista kuluttajista sanoo olevansa erittäin tyytyväisiä ostokseensa.

* Yllä olevat tiedot perustuvat Samsungin ja IA Collaborativen suorittamaan tutkimukseen.

Naurava ja hymyilevä nelihenkinen perhe istuu lähekkäin sohvalla nauttimassa suurikokoisen television katselusta. Naurava ja hymyilevä nelihenkinen perhe istuu lähekkäin sohvalla nauttimassa suurikokoisen television katselusta.

Miksi valita suurikokoinen televisio?

Kaikki näyttää paremmalta suuressa koossa

Koe stadionin tunnelma kotona

Suurikokoinen televisio tuo livetapahtumien jännityksen suoraan olohuoneeseesi selkeällä ja kirkkaalla kuvanlaadulla.

Viiden miehen ryhmä istuu olohuoneen pöydän ääressä ja kannustaa suosikkejaan katsellessaan jalkapallo-ottelua suurikokoisesta televisiosta. Viiden miehen ryhmä istuu olohuoneen pöydän ääressä ja kannustaa suosikkejaan katsellessaan jalkapallo-ottelua suurikokoisesta televisiosta.

Samsung määrittelee suuren
koon uudelleen

Samsung luo ainutlaatuisia innovaatioita, jotka parantavat katseluelämyksiä
suurikokoisella televisiolla

Todellinen 8K-tarkkuus

Voit uppoutua QLED-television 8K-kuvan kautta uuteen maailmaan. Peräti 33 miljoonan pikselin kuva luo upeita visuaalisia elämyksiä ja todellisuuden tuntua lähikuvissa.

* Saatavana vain QLED 8K -sarjan malleissa.

Vuoristomaisema, jossa näkyy taivaalla kuumailmapalloja. Kuva on jaettu keskeltä, jotta voidaan esitellä kahden eri tarkkuuden eroa samassa televisiossa. Oikealla näkyy 33 miljoonan pikselin 8K-kuva, joka on terävämpi ja vivahteikkaampi. Vasemmalla on 2 miljoonan pikselin Full HD -kuva. Vuoristomaisema, jossa näkyy taivaalla kuumailmapalloja. Kuva on jaettu keskeltä, jotta voidaan esitellä kahden eri tarkkuuden eroa samassa televisiossa. Oikealla näkyy 33 miljoonan pikselin 8K-kuva, joka on terävämpi ja vivahteikkaampi. Vasemmalla on 2 miljoonan pikselin Full HD -kuva.

AI Upscaling

Samsung QLED -television tekoälyyn pohjautuva koneoppimisprosessi skaalaa kuvan 8K/4K-laatuun. Riippumatta siitä, miten suuri QLED TV -malli on, yksityiskohdat näkyvät upeina Samsungin optimoidulla skaalausratkaisulla.

* Saatavana vain QLED-sarjan malleissa.
* Katselukokemus voi vaihdella sisällöstä ja formaatista riippuen. ’AI Upscaling’-skaalaus ei välttämättä koske PC-liitäntää, eikä joitakin Game Mode -tilan ominaisuuksia.

Vuoden 2019 Samsung QLED TV, jonka AI Upscaling -skaalausteknologia näyttää optimoitua kuvanlaatua käsittelemällä kuvan kolmea osaa. Kuvassa on rannan lähellä oleva kaupunki. Vuoden 2019 Samsung QLED TV, jonka AI Upscaling -skaalausteknologia näyttää optimoitua kuvanlaatua käsittelemällä kuvan kolmea osaa. Kuvassa on rannan lähellä oleva kaupunki.

Auto Game Mode

Voit nauttia peleistäsi suuremmalla kuvaruudulla ja optimaalisilla grafiikka-asetuksilla tinkimättä näkyvyydestä. Edistyneet ominaisuudet, kuten alhainen syöttöviive ja Dynamic Black Equalizer auttavat ottamaan pelaamisen täysin hallintaasi.

*Vain Premium UHD RU8000-sarjan malleista ylöspäin, jotka ovat 55" tai sitä suurempia.

Tässä esitellään Samsungin suurikokoisten televisioiden Game Mode -tilan erittäin lyhyttä syöttöviivettä. Kun syöttöviive on minimoitu, käyttäjä voi hallita kilpa-autoa ilman nykimistä. Kuvan oikealla puolella näkyy autopelin sujuva grafiikka. Tässä esitellään Samsungin suurikokoisten televisioiden Game Mode -tilan erittäin lyhyttä syöttöviivettä. Kun syöttöviive on minimoitu, käyttäjä voi hallita kilpa-autoa ilman nykimistä. Kuvan oikealla puolella näkyy autopelin sujuva grafiikka.

Ambient Mode

Suurikokoinen televisiosi kaunistaa tilaa myös ollessaan suljettuna. Siitä tulee osa sisustusta Ambient Mode -tilassa, joka voi näyttää koristeellista taidetta, perheen valokuvia tai hyödyllistä tietoa. Televisio, joka sopii huoneesi sisustukseen.

* Saatavana vain QLED-malleissa.
* Huoltotiedot voivat vaihdella alue- ja mallikohtaisesti.

Tyyliä sisustukseen. Vuoden 2019 QLED TV:ssä on kaksi erityistä Décor Mode -vaihtoehto: Light Grid -valoruudukko ja Linear Dots -viivat. Lisäksi tiedon näyttötila ja valokuvatila. Liike näyttää, miten vuoden 2019 QLED-mallien Ambient Mode -tila saa television sulautumaan osaksi olohuoneen sisustusta. Tyyliä sisustukseen. Vuoden 2019 QLED TV:ssä on kaksi erityistä Décor Mode -vaihtoehto: Light Grid -valoruudukko ja Linear Dots -viivat. Lisäksi tiedon näyttötila ja valokuvatila. Liike näyttää, miten vuoden 2019 QLED-mallien Ambient Mode -tila saa television sulautumaan osaksi olohuoneen sisustusta.

Testaa kokoa käsivarsilla

Etkö vielä osaa päättää ison television hankinnasta? Levitä käsivartesi. Sen verran tilaa tarvitset voidaksesi nauttia paremmista katseluelämyksistä aina kun avaat television. Voit siis astua viihteen uuteen maailmaan suuremmassa koossa.

Suurempi on parempi

Laajenna näkymääsi ja koe suurempia elämyksiä suuremmalla televisiolla

Katso, miten suurempi televisio sopii kaikenlaisiin ympäristöihin.

Valitse suurempi televisio

85" QN900A Neo QLED 8K Smart TV (2021) 85" QN900A Neo QLED 8K Smart TV (2021)

85" QN900A Neo QLED 8K Smart TV (2021)

85" QN800A Neo QLED 8K Smart TV (2021) 85" QN800A Neo QLED 8K Smart TV (2021)

85" QN800A Neo QLED 8K Smart TV (2021)

85" QN95A Neo QLED 4K Smart TV (2021) 85" QN95A Neo QLED 4K Smart TV (2021)

85" QN95A Neo QLED 4K Smart TV (2021)

85" QN85A Neo QLED 4K Smart TV (2021) 85" QN85A Neo QLED 4K Smart TV (2021)

85" QN85A Neo QLED 4K Smart TV (2021)

*Palvelujen tekniset tiedot voivat vaihdella televisiomallista ja alueesta riippuen.
* Kuvat ovat simuloituja havainnollistamista varten. Muotoilua ja teknisiä tietoja, jotka eivät vaikuta tuotteen suorituskykyyn, voidaan muuttaa.
* Graafista käyttöliittymää, muotoilua, toimintoja ja teknisiä tietoja voidaan muuttaa ilman ennakkoilmoitusta.